Hyppää pääsisältöön

Vanhemmuus lapsen eri ikäkausina 

Vanhemman erilaiset tehtävät lapsen kehityksen tukijana painottuvat eri tavoin lapsen ikävaiheen ja yksilöllisten kehityshaasteiden mukaisesti. 

Vanhemmuuteen opitaan kokemalla. Vanhemman erilaiset tehtävät lapsen kehityksen tukijana painottuvat eri tavoin lapsen ikävaiheen ja yksilöllisten kehityshaasteiden mukaisesti.

Vanhemmuuteen liittyy arjen hallintaa, arkirytmin löytymistä, kasvatuskäytäntöjä, rajojen asettamista, perheen yhteisen ajan löytymistä, tuen saannin turvaamista, tukiverkoston löytymistä.

Raskaus- ja vauva-aika

Odotus- ja vauva-ajan vanhemmuuteen kuuluu keskeisesti sekä varhainen vuorovaikutus vauvan ja vanhemman välillä, yhdessä tekeminen ja oleminen, että vanhempien keskinäisen yhteistyön tukeminen. Tämä on tärkeää voimavara juurikin odottaville vanhemmille. Vanhempia pyritään tukemaan ennaltaehkäisevästi ja yhteistyössä eri ammattilaisten kanssa.

Ensimmäiset ikävuodet

Ensimmäisten ikävuosien aikana luodaan perustaa muun muassa turvallisuudelle, sosiaalisille taidoille ja tunne-elämälle, harjoitellaan oikean ja väärän ymmärtämistä sekä luodaan mahdollisuudet aktiivisuudelle ja uteliaisuudelle.

Koulun aloittaminen

Koulun aloittaminen on koko perheelle jälleen uuden vaiheen opettelua. Kasvuympäristö laajenee ja arjessa tulevia asioita selvitellään, harrastusten, vapaa-ajan, työn ja perheen yhteensovittamista. Koulun ja kodin välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää, molemmat tukevat toinen toisiaan.

Murrosikä

Lapsen tullessa murrosikään, vanhempi tasapainottelee luottamuksen ja tilan antamisen, rajojen asettamisen ja vastuun välillä. Jaksaminen saattaa olla silloin koetuksella. Erilaisia tunteita iloista pettymyksiin koetaan. Lapsen kasvaminen ja luonnolliset kehityksen muutosvaiheet saattavat aiheuttaa myös hämmennystä. Puhutaan vanhemmuuden kaaresta  

Lisätietoja: